Avaamme jälleen!

Hyvät asiakkaamme

Hallituksen maaliskuussa antamien virusepidemiasuositusten- ja ohjeistusten mukaisesti Liikuntakeskus Lehmus Oy tauotti kuntosaliin ja ohjattuihin ryhmäliikuntoihin liittyvän toiminnan. Suomessa tehdyt toimenpiteet epidemiaa koskien ovat olleet sekä toimivia, että tehokkaita, ja niinpä sosiaali- ja terveysministeriö on todennut epidemian hidastuneen siinä määrin, että uuteen normaaliin voidaan palata asteittain turvallisuusohjeita noudattaen.
 

AVAAMME LIIKUNTAKESKUKSEN TREENIKÄYTTÖÖN ASTEITTAIN;  KUNTOSALI ON JÄLLEEN KÄYTÖSSÄSI PERJANTAINA 15.5.2020 KLO 6.00 ALKAEN, RYHMÄLIIKUNNAN OSALTA OHJATUT TUNNIT PYÖRÄHTÄVÄT KÄYNTIIN 1.6.2020!

Liikuntakeskusten avaaminen tapahtuu erityistä vastuullisuutta noudattaen; olemme teh-neet erityisjärjestelyitä varmistaaksemme THL:n suositusten toteutumisen liikuntakeskuk-sessamme. Toimenpiteet kohdentuvat sekä koronaviruksen leviämisen ennaltaehkäisyyn että eri tiloissa olevien treenaajien määrän rajoittamiseen.

Toteutuvat erityisjärjestelyt:

Sauna on toistaiseksi poissa käytöstä. Suihkut ovat käytettävissä, mutta suosittelemme peseytymään mahdollisuuksien mukaan kotona. Samanaikaisten ryhmäliikuntatuntien määrää on vähennetty ja ryhmäliikuntatuntien osallistujamäärää on rajattu THL:n suositusten mukaisesti. Ryhmäliikuntasalien lattioihin on asetettu tarroja turvavälien pitämisen helpottamiseksi.

Miten sinun tulee toimia jäsenenä?

Jäsenenä pyydämme sinua huolehtimaan omalta osaltasi varotoimenpiteiden toteutumisesta:
 
  • Jos sinulla on sairauden oireita, älä tule kuntosalille, äläkä ryhmäliikuntaan. 
  • Jos olet ollut vast’ikään kipeänä, pysy kotona vielä muutama päivä. 
  • Jos olet terve ja hyvinvoiva, tervetuloa treenaamaan! 
     

Muistathan pitää huolta hyvästä hygieniasta, sillä nyt se on tärkeämpää kuin koskaan. Treenaajien tulee myös puhdistaa laitteet ja välineet käytön jälkeen.  

Liikunnan mahdollistamiseksi tarjoamme jäsenillemme myös Les Millsin striimauspalvelun kautta käyttöösi 100 erilaista ryhmäliikuntatuntia, palvelu löytyy osoitteesta:  https://watch.lesmillsondemand.com/at-home-workouts.

Liikuntakeskus Lehmus Oy